keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Minkälainen CV?

En tiedä, olenko varsinaisesti paras mahdollinen henkilö kertomaan ansioluetteloista, mutta muutamiin kompastuskiviin olen kiinnittänyt huomiota.

Minulle soitti taannoin puhelinmyyjä, joka kauppasi Sanoma Magazinesin lehtiä. Jostain syystä tämä myyjä onnistui myymään minulle Cosmopolitanin. Toki kaupat tapahtuivat kylkiäisen voimalla, kuten yleensäkin, jos jotain joskus tilaankin. Selailin hiljattain saapunutta lehteäni hyvinkin kiinnostuneena, sillä kannessa silmääni pisti otsikko: Uraekstra: UNELMADUUNIIN. Näin erotut ja kiilaat ohi! Olen lyhyen työttömyyteni aikana kokeillut erilaisia hakemuksia ja ansioluetteloita, mutta ajattelin, että ehkä saan oikeaa suuntaa tällaisesta tuoreemmasta artikkelista. Juttu kuitenkin oli melkolailla arkipäiväinen artikkeli, jossa kiellettiin välttämään kliseitä. Check!

Kiinnitin kuitenkin huomioni sivulle, jossa ohjeistettiin "Näin laadit täydellisen cv:n". Ensimmäisenä kiinnitin huomiota hakemukseen liitetylle kuvalle. Kuvassa on nainen, jonka olkapäät näkyvät ja kasvoilla vihjaileva ilme. En tiedä, olenko nuoreksi naiseksi turhan konservatiivinen, mutta mielestäni se on ehdottomasti väärä suunta. En väitä, etteikö kukin saa pukeutua aivan, kuten  itse haluaa, mutta työhakemuksessa täytyy panostaa ammattimaisuuteen. Maailma on julma. Erityisesti naisten täytyy olla kauniita, muttei liian kauniita. Voisiko nyrkkisääntönä olla se, että mikäli työssä ei saa pukeutua toppiin, ei hakemuksessakaan kannata? Se on vain ja ainoastaan ammattimaisen ilmeen luomista. Hyvä kuva ei yleensä ole ammattimainen kuva.
Selailin jutun esimerkkiansioluetteloa pidemmälle ja huomasin, että työkokemuksessa toimenkuvaa kuvailtiin sanoin "-Toimenkuvaani kuului sitä sun tätä". Aikuinen ihminen ymmärtää, ettei näin voi kirjoittaa, vaan kyseessä oli esimerkki. Mutta kenties ensimmäistä CV:tään työstävä 17-vuotias nuori nainen mallia katsoessaan ei tätä samaa sisäistä, vaan käyttää tuota kylmää lausetta omassa hakemuksessaan. Ehkä hänen kesätyöhakemuksessaan lukee pahimmassa tapauksessa: 
 07/2013-08/2013, toimistoapulainen
- Toimenkuvaani kuului sitä sun tätä
Ei näin.
Kolmanneksi: älkää enää puhuko ATK-taidoista, etenkään hakiessanne nuorekkaaseen työyhteisöön. Puhukaa sen sijaan IT-taidoista.
Vinkkinä vielä sellainen, että tehkää ihan oikeasti asiallinen sähköposti työnhakuun, näin välttyy monilta ajatuksilta....
Ansioluetteloa laatiessa mielestäni on ensisijaisen tärkeää panostaa kahteen asiaan: asetteluun ja oikeinkirjoitukseen. Asettelun kannalta helpointa on ehkä ladata jostain valmispohja, jolle on helppo lisätä tietojaan. Oikeinkirjoitus ja yhtenäinen kirjoitustyyli läpi hakemuksen ovat tärkeitä seikkoja. Mikäli hakemuksessa ilmaisee viimeisimmän työsuhteen kk/vuosi, ei voi ilmaista aikaisempaa kokemusta muodossa pv/kk/vuosi. Ymmärtänette pointin. Lisäksi pienetkin kirjoitusvirheet saattavat muuttaa lauseen merkityksen täysin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti