Kiitos kaunis!

Mun piti tehdä postaus vielä ennen työhaastattelua ja heti haastattelun jälkeen, mutta se jäi. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässä vähän vielä jotain.

Vaatetus: 
Puin haastatteluun ruskean t-paidan, beigen neuletakin, mustat housut ja asialliset nilkkurit. Korvakoruja en hirveästi käytä, sen sijaan laitoin nätin kaulakorun ja ranteeseen nätin rannekorun. Meikki oli hillitty ja huoliteltu. Hiukset oli tarkoitus laittaa kiinni, mutta jätimpä kuitenkin auki.

Haastattelu:
Menin haastattelupaikalle odottelemaan hyvissä ajoin, n. 10 minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa. Minut haettiin sovittuna aikana haastatteluun, ilmapiiri oli alusta alkaen hyvin avoin ja positiivinen. Molemmat haastattelijat olivat naisia.

Tehtävästä kerrottiin monipuolisesti ja keskustelua käytiin koko ajan molemminpuolisesti.
Listaan tähän alapuolelle kaikki ne kysymykset, jotka muistan:

1) Kerro itsestäsi?
2) Minkälaisen roolin ottaisit, mikäli olisit osa tiimiä?
3) Minkälaisissa tilanteissa stressaannut? Entäpä mitä teet päästäksesi eroon stressistä?
4) Minkälaisia kykyjä tai taitoja liittyen aikaisempaan työelämääsi haluaisit tuoda esille tässä haastattelussa?
5) Loppukaneetti. Mitä haluat, että muistamme sinusta?

Niitä peruskysymyksiä "miksi meidän pitäisi valita sinut?" tai "kerro huono puoli itsestäsi" ei kysytty ollenkaan. Olin valmistautunut tähän haastatteluun oikeasti todella hyvin. Olin tutustunut työhön liittyvään kirjallisuuteen ennakkoon ja pääsin siitä sitten haastattelijallekin mainitsemaan.

Hakijoita oli n. 250, haastateltavia n. 30. Tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni kun oikeasti ajattelin, että ansaitsen tämän työn ja minulla olisi paljon tarjottavaa työhön liittyen. Kaikki natsasi ja vaikutti hyvältä.

Minulle soitettiin viikon kuluttua haastattelusta. Sain työn. Minä. Vakiduunin. Ihanaa!! Sen takia oikeastaan kirjoittaminen jäi, en tiennyt mitä enää kirjoittaisin. Olen saanut käsittämättömän hyvän mahdollisuuden ja aion panostaa siihen täysillä.

Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea ja tsempata :)

Kannattaako pomoille soittaa?

Mitä luulette? Kannattaako pomoille / yrityksen rekrytoinnista vastaaville soittaa työnhaun yhteydessä? Nyt tarkoitan nimenomaan avoimia työpaikkoja hakiessa. Olen ollut aina vähän siinä käsityksessä, että ei kannata - se vain ärsyttää muutenkin kiireisiä rekrytointihenkilöitä. 

Kannattaako töiden perään soittaa?

Omaan kokemukseen pohjautuen voin sanoa: kannattaa soittaa. Tai siis kannattaa soittaa heti sen jälkeen kun keksii jotain ihan oikeasti järkevää kysyttävää. Oletuksena tietenkin, että työpaikkailmoituksessa on yhteystiedoissa puhelinnumero. Mikäli soittoaika on merkitty, sitä kannattaa ehdottomasti noudattaa.

Näin työpaikkailmoituksen unelmieni duunista ja mietin, että miten ihmeessä pääsen edes haastatteluun. Kokemusteni perusteella ei ole mikään selviö päästä työhaastatteluun, etenkään kun kysessä on virka. Tutkailin työpaikkailmoitusta, jossa oli kattavasti ilmoitettu työn keskeinen sisältö, palkkaus, työsuhteen alkaminen. Tiesin heti, että tämä ihan oikeasti olisi minulle enemmän kuin unelmien täyttymys, joten minun on pakko toimia. Ilmoitus oli kuitenkin niin kattava, etten meinannut keksiä mitään järkevää kysyttävää. Oikeastaan mieleeni tuli vain tyhmiä kysymyksiä!

Yritin googletella hyviä kysymyksiä, jotta voisin tarttua puhelimeen ja soittaa, mutta kaikki löytämäni ehdotukset olivat sitä samaa "älä soita jos ei ole kysyttävää... kysy palkkausta? ....esitä, ettet huomannut työn alkamisaikaa.." En tiedä mitä työnantajat odottavat, mutta minä en kyllä soittaisi ilman oikeasti järkevää kysyttävää. Mikäli esittäisin, etten huomannut työn alkamisaikaa tai varmistelisin uudelleen jo aiemmin ilmoitetun palkan perään - mitä se kertoisi minusta? Päädyin sitten "vain" lähettämään hakemuksen. 

Jostain syystä aloin kuitenkin silmäilemään hakemusta uudelleen ja sain ahaa-elämyksen. Tämä "järkevä kysymykseni" koski sosiaalisen median viestintää. Nappasin puhelimen käteeni ja soitin työn perään. Nainen oli asiallinen ja mukavan kuuloinen. Varmistin, etten soittanut huonoon aikaan ja kerroin tiedustelevani virasta. Kun kysyin hartaudella pohtimani kysymyksen, naisen ääni ihan oikeasti kirkastui. Hän alkoi kertomaan tehtävästä enemmän. Sain käsittämättömän hyviä tärppejä hakemukseen liittyen ja tajusin, että olisin voinut painottaa hieman enemmän tällaisia viestintään liittyviä seikkoja hakemuksessanikin. 

Kiitin naista tiedoista ja ilmoitin jo lähettäneeni hakemuksen. Ennen puhelun lopettamista hän kuitenkin pyysi vielä nimeni, jotta hän yhdistäisi oikean äänen oikeaan hakemukseen! Puhelun loputtua tein ratkaisun ja poistin lähettämäni hakemuksen rekrytointijärjestelmästä. Tein vanhalle hakemupohjalle uuden, mielestäni paremman, jonka lähetin uudelleen. 

Hakuaika oli pitkä ja arvelen, että hakemuksia työhön on lähetetty noin vähintään runsaat sata.

Haaveeni ihkaomasta kesämökistä on ainakin henkisellä tasolla askeleen lähempänä, sillä sain puhelun, jossa minut kutsuttiin haastatteluun. Olen onnesta soikea!

Olen valmistautunut haastatteluun parhaani mukaan jo nyt: olen tutustunut työnantajaan, tutustunut  mahdollisesti tulevan työni tehtäväkenttään. Koen olevani tehtävään sopiva, joten haluan tehdä kaikkeni osoittaakseni saman myös työnantajalle.

Ajattelin tehdä vielä ennen ensi viikon haastattelua ainakin yhden pukeutumispostauksen - oikeiden kuvien kera. Jos te sitten voisitte kanssani valkata oikeat vaatteet tärkeää tapaamista varten! Onko kenelläkään mitään vinkkejä? Mitä kannattaa ottaa huomioon? Mitä ei kannata sanoa? Mistä haluaisitte postauksia?

Sopivan röyhkeä työhakemus

Viimeisin postaukseni oli osittain jopa hieman synkkä ja negatiivinen, joten tehdäänpä tästä positiivisempi. Kerron teille viimeisimmästä haastatteluun johtaneesta työhakemuksestani sekä haastattelukokemuksestani. 

Tähän mennessä menestyksekkäin työhakemukseni oli "uskonsa menettäneen naisen kirjoitelma". Hain ties monennettako kertaa asiakasneuvojan työtä Kelasta. Olin aikaisemmin lähettänyt useita hakemuksia eri paikkakunnille ja erilaisiin tehtäviin, mutta minuun ei koskaan oltu yhteydessä niiden tiimoilta, joten ajattelin etten ikipäivänä pääsisi ilman suhteita edes haastatteluun. Lähestymistapani oli ollut aikaisemmissa hakemuksissani hyvin asiallinen, painotin yleensä aikaisempaa työkokemustani sekä koulumenestystäni, mutta tällä kertaa päätin koettaa jotain "hullumpaa" ja kirjoitin hieman erilaisen hakemuksen aikaisempiin verrattuna..

Olen aina työhakemuksissani pelännyt vaikuttavani ylimieliseltä, joten olen pyrkinyt pitämään lähestymistapani melko neutraalina. Tällä kertaa olin jo lähes ärsyyntynyt siitä, ettei minua aiemmin oltu huolittu haastatteluun, joten lisäsin hakemukseeni lauseen: "Uskon, että olisin asenteeni ja asiakaspalveluhenkisyyteni johdosta paras mahdollinen henkilö tähän tehtävään." Ajattelin, että tuo lause erottaa minut niistä, jotka ovat voineet käyttää talonsisäistä suosittelijaa, mutta en ajatellut puhelimeni soivan haastattelukutsun merkeissä. Toisin kuitenkin kävi. 

Minulle kerrottiin etukäteen, että haastattelijoina toimii kaksi naishenkilöä. Varoaikaa haastatteluun oli muutama päivä, valmistauduin siihen parhaani mukaan. Panostin ulkoasuun; vaatteisiin, koruihin, kenkiin, hiuksiin sekä tietenkin meikkiin. Pyrin miettimään etukäteen mahdollisia kysymyksiä ja vastauksia. Lajittelin todistukset erillisiin muovitaskuihin siististi ja huolehdin jo edellisenä iltana kaiken valmiiksi. Tutustuin netissä Kelan palveluihin ja palauttelin oman työhakemukseni sisällön mieleeni. Illalla kaikki oli jo valmiina, mutta unta todellakin sai odotella. Nukahdin ehkä joskus 3-4 välisenä aikana. Aluksi jännitin haastattelua ja lopulta jännitin sitä, saanko unta ollenkaan! Aamulla kuitenkin tunsin olevani virkeä ja valmis päivän haasteeseen. Minusta tuntui hieman jännittäväntä se, että haastattelijoina oli nimenomaan naisia. Jotenkin pelkäsin sössiväni ja antavani huonon ensivaikutelman.

Saavuin hyvissä ajoin haastattelupaikalle ja istuuduttuani odottamaan, minua tultiinkin jo asiakaspalvelutiloista hakemaan. Haastattelu tapahtui toimistohuoneessa. Minua vastapäätä oli pöytä, jonka taakse haastattelijat asettuivat istumaan vierekkäin käteltyään ja toivotettuaan minut tervetulleeksi. Haastattelijat kevensivät tunnelmaa keskustelemalla jostain arkipäiväisestä. Tilanne oli rauhaisa ja kiireetön. Tunnelma ei ollut ollenkaan painostava tai hyökkäävä. Vedin kerran henkeä, rentoutin hartiani ja valmistauduin kysymystulvaan.

Haastattelussa pyrin käyttämään paljon käytännön kautta koettuja asioita. Minulta kysyttiin miten selviäisin haasteellisista asiakaspalvelutilanteista. Vastasin kysymykseen suurin piirtein näin: 

"Haasteellisia tilanteita asiakaspalvelussa tulee usein vastaan, eikä niistä saa ottaa itseensä. Muistan erään tapauksen, joka jäi mieleeni, sillä hän oli ensimmäinen oikeasti hankala asiakkaani. Mies tuli arvaamattoman oloisena luokseni. Hän huusi ja kävi selkeästi ylikierroksilla. Ilmoitin työkaverilleni, että tarkkaile tilannetta, saatan tarvita apua. Kuuntelin miehen asian rauhallisesti ottamatta ratkaisuihin sen enempää kantaa. Lähdimme selvittämään tilannetta, mies huusi lähemmäs tunnin ajan. Hän ei huutanut varsinaisesti minulle, vaan ehkä enemmänkin omalle epätoivolleen ja tilanteelleen. Lopulta tilanne selkeytyi, vaikkakin se oli hänelle yhä epäedullinen. Kaikesta huolimatta mies kuitenkin rauhoittui. Ennen lähtöään hän kysyi, haluaisinko mennä hänen kanssaan kahville joku päivä. En lähtenyt kahville, mutta totesin, että asioilla on taipumus järjestyä."

Kaikkiin kysymyksiin vastasin vilpittömän rehellisesti ja avoimesti. Mielestäni on hölmöä lähteä valehtelemaan haastattelutilanteessa, sillä se saattaa seurata perästä päin. Vastaillessani kysymyksiin ja ympäristön ollessa rauhaisa, minulle tuli äärettömän rento ja mukava olo. Tunsin olevani ns. "turvallisella maaperällä". Minulle kerrottiin, että tulin valituksi haastatteluun 48 muun hakijan joukosta. Haastateltavia oli yhteensä 5. Minulle tuli sellainen fiilis, että wau. Ehkä haastatteluun pääsy on joillekin pieni juttu, mutta olin ihan oikeasti otettu. Mikä teki minun hakemuksestani paremman kuin näistä 43 muusta? Arpapelikö? Sopiva röyhkeys?

Haastattelun lopulla minulta tiedusteltiin, onko minulla mitään kysyttävää. Kysyin pari auki jäänyttä asiaa ja fiilikseni oli kertakaikkiaan hyvä ja positiivinen! Toinen naisista ilmoitti, että he palaavat asiaan joka tapauksessa seuraavan viikon aikana. Päätöksensä lisäksi he lupasivat antaa haastattelusta palautetta vielä puhelimitse, mutta jostain syystä keskutelu ajautui siihen, että vanhempi haastattelija kertoi lähes äidillisellä tavalla minun olleen "tosi reipas" ja että haastattelu meni kyllä tosi hyvin, pientä jännitystä oli aistittavissa alkupuolella, mutta pääsin siitä yli.

Sen sijaan, että Kelasta oltaisiin soitettu vasta seuraavalla viikolla, sieltä soitettiinkin jo saman viikon lopulla. En ollut puhelimen ääressä kun toinen haastattelijoista yritti tavoittaa minua pariinkin otteeseen, kunnes lopulta laittoi viestin, jossa kertoi tavoitelleensa minua työhön liittyen. Hän tiedusteli, voisinko soittaa hänelle takaisin. Juuri tällainen vuorovaikutus innostaa hakemaan jatkossakin avoimiin tehtäviin. Lisäksi puskaradio toimii! Jopa tässäkin tilanteessa: edellisessä postauksessa käsittelin huonoa kokemusta Adeccolta, nyt ylistän Kelaa!

Soitin naiselle takaisin ja hän kertoi simppelin "hampurilaisohjeen" (positiivinen - negatiivinen - positiivinen) mukaisesti palautetta: "Olit kalkkiviivoilla toisen hyvän ehdokkaan kanssa. Sulla oli tosi hyvä ja vahva esitys. Haastattelun jälkeen jäätiin miettimään, että onko tuo ratkaisutyö sua varten samalla tavalla kuin asiakaspalvelu. Toisella hakijalla oli tää puoli ehkä vähän selkeämpi. Mut ehdottomasti sovit asiakaspalveluun ja en hetkeäkään epäile, ettetkö työllistyisi. Onnea vielä työnhakuun".

Arvatkaa hakkasiko mun takaraivossa sana ratkaisutyö koko loppupäivän. Työ sisälsi sekä asiakaspalvelua että päätösten tekoa. Minä panostin vain ja ainoastaan tuohon asiakaspalvelupuoleen, sillä työn kuvauksesta sain käsityksen, että työ koski vain aspaa. Haastattelussa sain kuulla, että työ painottui ehkä jopa hieman enemmän ratkaisujen tekoon, enkä osannut tuoda riittävästi esille sitä, että kykenen sellaiseenkin työskentelyyn. Mielessäni oli kysymys: olisinko voinut varautua haastatteluun ehkä paremmin, mikäli olisin soittanut ja esittänyt työhön liittyviä täsmentäviä kysymyksiä jo ennen hakemuksen lähettämistä?

Kuitenkin kaiken kaikkiaan fiilis haastattelusta on yhä huikea! Tämä oli malliesimerkki hyvin hoidetusta työstä! Kiitos Kela! Vaikka en saanut työtä, sain uskoa ja toivoa tulevaisuutta varten.

Entäs te, soitatteko ikinä työnantajille? Minkälaisia kysymyksiä esitätte? Minkälaisia hakemuksia teillä on? Vinkkejä?

"Me ollaan suhun yhteydessä"

Lupailin edellisessä postauksessani, että kerron viimeisimmästä työhaastattelustani ja nyt olisi sen aika. Kokemukseni kaikkiaan oli enemmän negatiivinen kuin positiivinen, joten päätin työstää ajatusta tästä postauksesta muutaman päivän ennen sen kirjoittamista. En missään nimessä halua antaa itsestäni mitenkään negatiivista, pessimististä saati sitten ylimielistä kuvaa, mutta koen keskutelun aiheesta tarpeelliseksi, sillä yrityksen toiminta ei ollut kenenkään osapuolen kannalta mitenkään hyvin hoidettu. Kaikki aikaisemmat työhaastatteluni ovat olleet asiallisia ja homman jälkipuinti on sujunut, kuten sen kuuluukin.

Olin hakenut toimistotyöntekijän työtä ja hakemukseni oli edennyt! Iloinen, pirteä ja asiallinen henkilöstövuokrausfirman edustaja (nainen) soitti minulle ja teki puhelinhaastattelun. Haastattelusta jäi hyvä fiilis, vaikkakin se tapahtui "hieman äkkiä", hän vain soitti ja halusi tehdä haastattelun välittömästi. Onneksi olin kuitenkin riittävän rauhaisassa paikassa puhuakseni ja saatiin homma alkuun. Kysymykset olivat "niitä normaaleita": miksi sopisin tähän hommaan, mitä huonoja ja hyviä puolia minussa on, minkälainen on työskentelytapani, koulutus ja työkokemus, tulevaisuuden haaveeni jne. Mielestäni haastattelu meni hyvin!

Fiilikseni puhelinhaastattelun sujumisesta osui oikeaan, sillä muutaman tunnin kuluttua puhelimeni soi uudelleen. Tällä kertaa samasta yrityksestä soitti mies, joka esitteli itsensä niin pikaisesti, etten saanut nimestä selvää. Hän halusi tavata, vielä saman päivän aikana. Olin innoissani haastattelusta, tottakai pääsen paikalle pikaisellakin aikataululla! Mies ehdotti aikaa ja tapaamispaikkana toimi paikallinen bensa-asema. En tiedä olenko ainut näin ajatteleva, mutta mielestäni paikka oli liian meluisa, rauhaton ja hämärä haastatteluun.

Haastattelija laittoi minulle jossain vaiheessa tekstiviestin, jossa hän siirsi tapaamista. Olin hieman ihmeissäni, sillä olen pitänyt haastatteluja aina melko virallisina tapaamisina, jotka pitää sopia sellaiseen aikaan, ettei niitä enää siirrellä puolella tunnilla eteenpäin. Toki minä olin "vain" haastateltavan ominaisuudessa, eikä työnantajan edustajan puolelta voida odottaa samanlaista täsmällisyyttä kuin työnhakijoilta. Etenkään kun tässä taloustilanteessa ei työpaikkaansa vain valita kymmenien joukosta, vaan pitää olla kiitollinen siitä mitä saa. 

Pelipaikalla mies johdatti meidät nurkkapöytään ja aloitimme keskutelun. Rekrytoija kysyi ja minä vastasin. Hän kysyi harrastuksistani, aikaisemmista töistäni ja unelmaduunistani. Hän kertoi työn sisällöstä joitain pääpiirteitä ja totesi myös kotipaikkakunnaltani vapautuvan työtä, mutta kokemukseni ei kuitenkaan riitä siihen. Tunnelma haastattelussa oli rekrytoijan puolesta hieman hyökkäävä ja luotaantyöntävä. Miehen asenteesta loisti se, että minä olen 'vain hakija' ja melko merkityksetön sellainen. Hän ei kysynyt kertaakaan koko haastattelun aikana, että onko minulla jotain kysyttävää, hän ei kertonut palkkausta, ei työaikaa. Hän ei edes kysynyt, että olenko kiinnostunut yhä työstä tai kuulostiko homman kuvaus siltä, että se voisi olla minua varten. Ei häntä kiinnostanut mikään muu kuin se, että ovatko minun valmiuteni riittävän hyvät työtä varten. Ymmärrän, että se on prioriteetti numero 1, sillä ennen kaikkea hakijan tulee sopia työhön, mutta kyllä rekrytoijan tulee vuorovaikuttaa molempiin suuntiin, sillä hän on "vain se" joka välittää työn. 

Haastattelu päättyi. Hän pakkaili tavaroitaan ja sanoi, että he ottavat minuun yhteyttä joka tapauksessa ja että hän aikoo ehdottomasti suositella minua tähän tehtävään. Lopulta kysyin täysin tahdittomaan kohtaan, että onko heillä paljon haastateltavia (minulla ei ihan oikeasti ollut yhtäkään asiallista rakoa kysyä mitään työhön liittyvää ja mies oli niin kiireinen koko sen ajan, että oli vain pakko töksäyttää), johon hän ei osannut antaa tarkkaa vastausta. Hän huitenkin painotti, että homma etenee nopeasti ja he ottavat yhteyttä tuota pikaa. 

Minulle tuli heti sellainen tunne, että tämä haastattelu ei ollut ammattimainen. Mies oli kuitenkin mukava ja puhelias, mutta hän loi hyvin paineistetun tilanteen. Eikä jälkihoitokaan ollut sen parempi. Odotin ja odotin, mutta mitään ei kuulunut! Olin hyvin pettynyt, sillä minuun luvattiin olla yhteydessä joka tapauksessa. Sähköpostikin olisi riittänyt vallan mainiosti, mutta en pitänyt siitä ettei edes viitsitä ilmoittaa, vaikka näin luvataan. Päätin soittaa rekryfirmaan ja kysyä asiaa suoraa - lisäksi minulla olisi ollut kysyttävää liittyen erääseen toiseen avoimeen tehtävään.

Soitin samaiselle naiselle, joka minua haastatteli aiemmin puhelimessa. En kuitenkaan tavoittanut häntä, vaan puheluun vastasi minulle tuntematon naisääni. Hän kertoi, että kyseinen henkilö ei ole kyseisenä päivänä töissä ja kysyi, voisiko hän auttaa. Kerroin asiani naiselle ja hän kertoi, ettei voi auttaa minua, eikä vastata kysymyksiini. Hän kuitenkin halusi ottaa soittopyynnön ja lupasi, että minuun ollaan yhteydessä tuota pikaa. Aikaa puhelusta on viikko, eikä minulle ole vieläkään soitettu.

Pistää vihaksi tuo kokonaisuus. Kyse ei ole edes siitä, etten saanut työtä. Ymmärrän sen ja se on ihan ok. Olisin halunnut saada mahdollisuuden kysyä palautetta haastattelustani. Eikai toimeksiantajan etu ole se, että haastattelutilanteessa heitä edustaa kiireinen mies, työhön liittyviin kysymyksiin ei vastata, hylkääviä päätöksiä ei ilmoiteta, eikä soittopyyntöihin vastata. Eikö rekrytointifirman tarkoitus ole nimenomaan (vain ja ainoastaan) REKRYTOIDA ja vastata työhön liittyviin kysymyksiin. Välitysfirman ylimielinen asenne ärsyttää, sillä eihän heillä olisi työtä ilman hakijoita. Miksei työnhakijaa voitu arvotaa enempää?

Olen jopa miettinyt ottavani yhteyttä suoraa toimeksiantajaan, sillä en voi mitenkään tietää, käsitelläänkö minun hakemuksiani asianmukaisesti yrityksessä, jossa ei vaivauduta edes vastaamaan soittopyyntöihin tai pitämään lupauksia. Miksei alaan erikoistunut yritys kykene hoitamaa näitä tilanteita ammattimaisesti? Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia? 

Kaikesta kuitenkin tulee löytää jotain hyvää, joten; tämä oli uudenlainen ja kasvattava kokemus!

Minä

Tahdon tehdä heti alkajaisiksi pienen korjausliikkeen tähän blogiin. Tämän tarkoituksena on kertoa kuitenkin myös minun työnhaustani ja minun tempauksistani siihen liittyen. En ole ammatiltani rekrytoija saati sitten konsultti, joka neuvoo muita. Minä olen henkilö, joka kuitenkin tiedostaa työnhaun haasteet - olen nimittäin työtön työnhakija. Tämänhetkinen tittelini särähtää korvaan pahasti ja teen kaikkeni päästäkseni siitä eroon. Työttömyyteni alkoi 1.1.2014. Ennen sitä työskentelin eräässä vakuutusyhtiössä ja opiskelin ammattikorkeakoulussa, josta valmistuin liiketalouden tradenomiksi. Tiedostin jo hyvissä ajoin ennen valmistumistani, ettei tässä taloustilanteessa vain kävellä töihin, vaan työllistymisen eteen pitää tehdä töitä. 

Olen 23-vuotias nainen. Etsin itselleni toimistotyötä, erityisesti asiakaspalvelutyö on minua varten. Työhakemuksia olen lähettänyt tähän mennessä kymmeniä, joista tähän mennessä kaksi on johtanut työhaastatteluun, toinen niistä on vielä edessä. Hain myös yliopistoon, sillä tällä hetkellä työtilanne näyttää surulliselta. En haluaisi työllistyä kauppaan kassaksi. Ymmärrän sen, että jostain pitää aina aloittaa, mutta pelkään jämähtäväni kaupanalalle, mikäli sille tielle lähden. Haluan työn, jossa on haasteita ja josta saan hyvät mahdollisuudet myös etenemiseen. Minulle olisi unelmien täyttymys tehdä esimerkiksi toimistoassistentin työtä ja päästä sitä kautta kiinni alaan. En kuitenkaan oikeastaan edes tiedä mikä haluaisin olla isona, sillä minua kiinnostaa kaikki. Näen ympärilläni hirveästi mahdollisuuksia ja haaveilen erilaisista töistä, joita tahtoisin kokeilla. Suurin haaveeni on löytää vakaa työpaikka ja ostaa oma kesämökki.

Olen aloittanut työnteon 16-vuotiaana ja siitä lähtien työskennellyt erilaisissa tehtävissä koulun ohella ja kesäisin. Tietenkin ennen ammattikorkeakoulua työskentelin ihan kokoaikaisesti erilaisissa hoitoalan tehtävissä. Kokemusta on kertynyt mm. puhelinmyynnistä, myynnistä, lastenhoidosta, hoitotyöstä, avustamisesta ja siivoamisesta. Minun työminäni on ahkera ja nöyrä. Asenne on peritty ensimmäiseltä työnantajaltani, joka sanoi, että "Meillä on sellainen tapa, että se mitä tehdään, tehdään kunnolla, tai sitten sitä ei tarvitse tehdä ollenkaan." Tietynlainen "herran pelkohan" siitä heräsi ja vielä tänä päivänäkin kyseisen lauseen ja tilanteen muistan elävästi. En ollut tehnyt tilanteessa mitään väärää, vaan se oli sellainen perehdytyshuomio, joka ainakin minun kohdallani toimi. Vielä pitäisi keksiä se, miten pystyisin vakuuttamaan myös mahdolliset työnantajaehdokkaat siitä, että yritteliäisyys ja ahkeruus voivat korvata vuosikausien alaan liittyvän kokemuksen. Ideoita?

Miten te olette löytäneet työnne? Minkälainen on hyvä työntekijä? Miten olla vakuuttava työhaastattelussa?

Tulevassa postauksessani käyn lävistse mm. edellistä työhaastatteluani henkilöstövälitysfirmassa. 

Minkälainen CV?

En tiedä, olenko varsinaisesti paras mahdollinen henkilö kertomaan ansioluetteloista, mutta muutamiin kompastuskiviin olen kiinnittänyt huomiota.

Minulle soitti taannoin puhelinmyyjä, joka kauppasi Sanoma Magazinesin lehtiä. Jostain syystä tämä myyjä onnistui myymään minulle Cosmopolitanin. Toki kaupat tapahtuivat kylkiäisen voimalla, kuten yleensäkin, jos jotain joskus tilaankin. Selailin hiljattain saapunutta lehteäni hyvinkin kiinnostuneena, sillä kannessa silmääni pisti otsikko: Uraekstra: UNELMADUUNIIN. Näin erotut ja kiilaat ohi! Olen lyhyen työttömyyteni aikana kokeillut erilaisia hakemuksia ja ansioluetteloita, mutta ajattelin, että ehkä saan oikeaa suuntaa tällaisesta tuoreemmasta artikkelista. Juttu kuitenkin oli melkolailla arkipäiväinen artikkeli, jossa kiellettiin välttämään kliseitä. Check!

Kiinnitin kuitenkin huomioni sivulle, jossa ohjeistettiin "Näin laadit täydellisen cv:n". Ensimmäisenä kiinnitin huomiota hakemukseen liitetylle kuvalle. Kuvassa on nainen, jonka olkapäät näkyvät ja kasvoilla vihjaileva ilme. En tiedä, olenko nuoreksi naiseksi turhan konservatiivinen, mutta mielestäni se on ehdottomasti väärä suunta. En väitä, etteikö kukin saa pukeutua aivan, kuten  itse haluaa, mutta työhakemuksessa täytyy panostaa ammattimaisuuteen. Maailma on julma. Erityisesti naisten täytyy olla kauniita, muttei liian kauniita. Voisiko nyrkkisääntönä olla se, että mikäli työssä ei saa pukeutua toppiin, ei hakemuksessakaan kannata? Se on vain ja ainoastaan ammattimaisen ilmeen luomista. Hyvä kuva ei yleensä ole ammattimainen kuva.

Selailin jutun esimerkkiansioluetteloa pidemmälle ja huomasin, että työkokemuksessa toimenkuvaa kuvailtiin sanoin "-Toimenkuvaani kuului sitä sun tätä". Aikuinen ihminen ymmärtää, ettei näin voi kirjoittaa, vaan kyseessä oli esimerkki. Mutta kenties ensimmäistä CV:tään työstävä 17-vuotias nuori nainen mallia katsoessaan ei tätä samaa sisäistä, vaan käyttää tuota kylmää lausetta omassa hakemuksessaan. Ehkä hänen kesätyöhakemuksessaan lukee pahimmassa tapauksessa: 

 07/2013-08/2013, toimistoapulainen

- Toimenkuvaani kuului sitä sun tätä

Ei näin.

Kolmanneksi: älkää enää puhuko ATK-taidoista, etenkään hakiessanne nuorekkaaseen työyhteisöön. Puhukaa sen sijaan IT-taidoista.

Vinkkinä vielä sellainen, että tehkää ihan oikeasti asiallinen sähköposti työnhakuun, näin välttyy monilta ajatuksilta....

Ansioluetteloa laatiessa mielestäni on ensisijaisen tärkeää panostaa kahteen asiaan: asetteluun ja oikeinkirjoitukseen. Asettelun kannalta helpointa on ehkä ladata jostain valmispohja, jolle on helppo lisätä tietojaan. Oikeinkirjoitus ja yhtenäinen kirjoitustyyli läpi hakemuksen ovat tärkeitä seikkoja. Mikäli hakemuksessa ilmaisee viimeisimmän työsuhteen kk/vuosi, ei voi ilmaista aikaisempaa kokemusta muodossa pv/kk/vuosi. Ymmärtänette pointin. Lisäksi pienetkin kirjoitusvirheet saattavat muuttaa lauseen merkityksen täysin. 

Junailu ja Facebook

Rakastan sitä, että voin jakaa näkemyksiä ihmisten kanssa. Viime viikolla tarkempaan syyniin joutui sosiaalinen media, josta kerron lisää myöhemmin. Aivan ensimmäisenä haluan tavallaan antaa krediittejä junatuttavalleni. Tapasin perjantaina junamatkalla Helsinkiin mielenkiintoisen henkilön, jonka kanssa kävimme ajankohtaisen ja uskoakseni molemmin puolin kasvattavan keskustelun sosiaalisesta mediasta ja sen haitoista liittyen työnhakuun. Henkilö kertoi olevansa opettajana yliopistossa ja aikaisemmin rekrytoineensa satoja ihmisiä. Keskustelun myötä olen ajatellut niin junatuttavuuksia kuin sosiaalista mediaakin.

Junatarinat ylipäätään ovat mielestäni huikeita, mutta kuullaksesi yhden, sinun tulee mennä ravintolavaunuun ja istuutua tuntemattoman viereen, tai vähintäänkin vastapäätä. Uskon viimeisimmän junatuttavani yhtyvän mielipiteeseeni siitä, että mikäli pitää korvat auki, kuulee monet elämänkerrat, monet onnistumiset ja niiden lomassa myös muutamat epäonnistumiset. Usein sitä saa kuulla ihmisestä jopa enemmän kuin sitä kuulee läheisistään. Poiketen kuitenkin normaalista ystävyyssuhteesta siten, ettei kanssamatkustajaa tunne nimeltä ja viimeistään päätepysäkillä tiet erkanevat. Vai monestiko sitä tulee kysyttyä kanssamatkustajan nimeä ja puhelinnumeroa? Kuitenkin junatuttavuuden löytäminen saattaa olla tietyissä tilanteissa verkostoitumista. Eihän sitä tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Koskaan ei tiedä kenen viereen istuu ja kuka kuuntelee. Kannattaa siis aina miettiä tarkoin, mitä sanoo ja ennen kaikkea miten sanoo. Matkaseurana saattaa ihan hyvin istua naapurikunnan talousjohtaja tai muu päättävässä asemassa oleva henkilö, eikä virheisiin ole tällöin varaa, sillä negatiiviset jutut - ne muistetaan ja kauan. Tämä yleinen käytösneuvo koskee kaikkia tilanteita ja tilaisuuksia, ei ainoastaan junan ravintolavaunua.

Olimme junatuttavani kanssa täysin samaa mieltä siitä, että valitettavan usein mm. facebook saattaa jopa tuhota potentiaalisen työntekijän mahdollisuuden saada hakemansa työpaikka tai oikeastaan päästä ylipäätään haastatteluun. Erityisesti nuoret sokeutuvat usein täysin sille, mitä kannattaa tehdä ja minkälainen kuva itsestään kannattaa luoda sosiaalisessa mediassa. Tulevaisuuden työnhaun kannalta ei ole välttämättä järkevää olla cool, sillä rekrytoijat ovat usein näihin nuoriin verrattuina dinosauruksia - eivät he näe nuorten keskuudessa vallitsevia ilmiöitä ja niiden hienoutta. He näkevät profiilit suurin piirtein samalla tavalla kuin nuorten vanhemmatne näkevät. Lisäksi naiset ja miehet näkevät kuvat hyvin erilailla. Voisin kuvitella, että esimerkiksi naishakijan facebook / linkedin profiilia selaava miesrekrytoija ei ole aina välttämättä niin tarkka riittävän säädyllisen pukeutumisen suhteen kuin toinen nainen olisi.

Muutaman tunnin junakeskustelun yhteenveto:

Huomioi seuraavat seikat liittyen someen ja sinuun

1) Kuvat

Älä lisää internettiin itsestäsi noloja kuvia. Ei tissejä, perseitä, duckfaceja, tupakkaa, viinaa, kaljaa, aseita tai mitään muutakaan nuorten keskuudessa yleisesti ottaen hienoa. Ajattele aina, että "mitäköhän äitini / isäni tästä sanoisi" ja mieti, minkälaisen työntekijän sinä valitsisit, mikäli tekisit valintasi kuvien perusteella. Valitsisitko lastenhoitajaksi koulutetun nuoren naisen, jolla on profiilikuvassaan hyvin niukka vaatetus, punaiset silmät, kädessä kalja ja suussa tupakka vai valitsisitko jopa kouluttamattoman, alasta haaveilevan naisen, josta saa jo pelkän kuvan perusteella hyvin huolitellun mielikuvan?

Mikäli ajattelet, että tällä planeetalla ylipäätään elää joku, joka pitäisi kuvaasi sopimattomana, ehkä sitä ei kannata lisätä ollenkaan. Varmista myös, etteivät ystäväsi lisää sinusta vastaavia kuvia, sillä mikäli niin käy, kuvan näkyvyys on mahdollisesti herkullisempi todella - todella useammalle henkilöille.

Kannattaa olla oikeasti tarkkana, vaikka jakaisit kuvat vain kavereiden keskuudessa, sillä koskaan et voi olla varma, onko esimerkiksi joku 400 facebookystäväsi vanhemmista tulevan kesätyöpaikkasi rekrytoija. Älä elä siinä harhaluulossa, etteivätkö ihmiset puhuisi keskenään.

Entäpä te? Jos olisitte valinneet haastateltavaksi yhdeksän henkilöä ja resurssit riittäisivät vielä yhden haastattelemiseen. Kumman valitsisitte haastatteluun kuvan perusteella?

2) Kommentointi ja kirjoittelu

Huomioi, ettet pysty päättämään esmierkiksi facebookissa, ketkä näkevät kaiken kommentointisi. Pystyt toki rajaamaan oman seinäsi näkyvyyttä, mutta se mitä kirjoitat kavereiden seinille tai julkisiin tapahtumiin ja ryhmiin, saattaakin näkyä koko maailmalle. Lisäksi keskustellessa tuntemattomien kanssa, kannattaa miettiä mitä sanoo, sillä tämä tuntematon henkilö saattaakin olla yrittäjä, joka tarvitsee viikon päästä uutta työntekijää, sinun alaltasi. Kannattaa siis miettiä hyvin tarkkaan, lähteekö esimerkiksi tappelemaan oman alueensa myydään-ostetaan-vaihdetaan -palstalla tuntemattoman henkilön kanssa, joka peruikin tilauksensa tai pyytää tuotteestaan mielestäsi liian korkeaa hintaa. Missään nimessä ei kannata lähteä haukkumaan ketään, missään tilanteessa.

3) Tykkäykset, kiinnostuksen kohteet ja ryhmät

Työnhaussa kannattaa miettiä, minkälaisen kuvan itsestään antaa työnantajalle. Kun mahdollinen tuleva työnantaja käy katsomassa facebook-profiiliasi, hän saattaa selata läpi ryhmäsi, tykkäykset tai kiinnostuksenkohteesi. Ole tarkkana, ettet ole kiinnostunut bilettämisestä ja ryyppäämisestä. On eri asia kuulua ryhmään, jossa käsitellään esimerkiksi harrastuksia, kuin kuulua viharyhmiin. Esimerkiksi "Vittu mitä paskaa" tai "ruotsin kieli vittuun kouluista" saattavat olla juuri sinun kaveriporukassasi hauskoja juttuja, mutta mitä veikkaat, valitseeko työnantaja haastatteluun ennemmin henkilön, joka kuuluu ryhmään nimeltä "Labradorinnoutajat" vai sen, jolla on ryhmä nimeltä "Tehdään taikatemppu, mä panen sua ja sit sä katoot". Aivan.

Vaikka tuntuu, että työnhaussa sosiaalisesta mediasta on vain haittaa, on profiili kuitenkin jossain oltava, sillä sosiaalinen media on kuitenkin osa tätä päivää ja on jopa outoa, mikäli nuoria ei sieltä tavoiteta. Ikävää, mutta totta.